Formula 1 VPN-Suomi

Intro - mistä blogissa kysymys

Vapariunelma elää….

27.12.2013, shapeofme

Lupasin jo hyvän tovin sitten että kirjottelisin myös tästä mun proggiksen toisesta puolesta – eli vaparista.
Tavoitteena kun on tuolloin 2015, keväällä näillä näkymin, kiivetä fitness lavalle -ja nimeenomaan tähän vaparilliseen. Tietty never know ja ”portit pidetään auki” muuhunkin suuntaan mutta ensisijainen tavoite on vetää vapari.

Vaparivalmentajani toimii iki-ihana mahtava Mäkisen Anu <3 . Oon ”pikkulikasta” lähtien ihaillut Anua ja tämä arvostus ja ihailu on vaan kasvanut sitä myötä kun olen ite kasvanut.  Kuva Anun kisoista 1990-luvun lopusta / 2000-luvun alusta tuolta netin syövereistä. Upea nainen! Mutta tosiaan yks idoleistani. Mahtavaa saada työskennellä hänen kanssaan.

Aikanaan aloteltiin Anun kaa yhteistyötä (2002-2003 muistaakseni), mutta se tauottui kun muutin pkaupunkiseudulle opiskelemaan ja sittemmmin työskentelemään. Silti siitä lähtien on ollut fiilis että tän naisen kanssa oon aivan samalla aaltopituudella.

Ja nyttemmin kun herättelin tän kisaunelman uudestaan henkiin (kokoajan since 2006 on ollut halu että takasin haluan, on vaan ollut epäselvää koska ”on aika” – NYT ON!), oli itsestäänselvyys että otan Anuun yhteyttä. Juteltiin ja Anu oli sitä mieltä että 2015 on ihan realistinen tavoite, sinne on aikaa harjoitella- mutta ei toki yhtään hukattavaksi. Siitä siis sekä Markku että Anu ovat samaa mieltä että töitä on tehtävänä ja pitää harjoitella määrätietoisesti ja kovapäisesti (onnistuu!).

Mahtavaa on että nyt kun ite olen ”aikuinen nainen” ymmärrän Anua ja hän mua vieläkin paremmin kuin sillon aikaisemmin. Meiän näkemykset vaan kohtaa, eikä vaan puhtaasti vaparin osalta vaan muutenkin. Arvostetaan samoja asioita ja halutaan samoja asioita. Mahtavaa kun voi olla suora puheissaan eikä tartte kierrellä tai selitellä mitään. Priceless!

Harjoitukset aloitettiin keväällä 2013 tosissaan. Ekaks haettiin vähän mitä jo osaan, ja mitä ois mahdollista viä saavuttaa kisatavoitteeseen mennessä. Alettiin harkkaamaan mm. erilaisia presssejä, vaakoja ja punnerruksia. Jalkojenheittoja, venytyksiä, mitä näihin ny kuuluu. Aluks oli vaan tätä pohjan hakemista. Harjoittelu tauottui hieman kesän aikana, aikataulut eivät oikeen natsanneet ja allekirjoittaneella oli ”hieman aallokkoa” henkilökohtaisessa elämässä ja reenit ei oikein tahtoneet luistaa (lievästi ilmaistuna, mut ei tästä sen enempää). Mutta loppukesästä palattiin taas harjotuksiin.

Loka-Marraskuussa 2013 valittiin kisabiisi. Jota en paljasta tässä nyt ;). Mutta sanottakoon – se ei oo varsinaisesti yllätys kellekään joka vähäänkään tuntee mua.. ja mun musamakua :D.

[psst!] Vihje; kuva…. [/psst]

Mut joo, en kerro kappaletta – ne jotka arvaa arvaa (ei, ei oo ”one, two, three…… F***” 😀 ). Vaihtoehtoja oli monta, josta karsin Anun kehotuksesta neljään. Mutta lopputulema olikin sitten yks zipale joka ei ollut yksikään noista neljästä. Joskin oikein hyvä ja menevä kappale, paranee vaan mitä enemmän sitä kuuntelee. En ollut tullut ajatelleeksi ko. kappaletta ollenkaan, joten oon kyl tyytyväinen että Anu tätä ehdotti, parin muun vaihtoehdon kanssa. Punnitsin hetken ja valkkasin puhtaasti ekan fiiliksen mukaan- mikä ”maistui” parhaalta. Yks päätös vähemmän!

Mulle tärkeintä vaparibiisissä että se on mun näkönen ja tykkään kuunnella sitä – ja esittää. Sen pitää olla mukaansatempaava ja ”helposti tanssittava”. Eli taattua S*****r-kamaa 😀 <3 . Sopii mulle ku nenä päähän. Ainakin omasta mielestäni (ja muilta ei tässä vaiheessa kysytä 😀 haha!)

Seuraavaks olikin sitten aika alkaa koostamaan koregrafiaa. Tässä on eiliseen asti tahkottu kerran viikossa-kahessa tahtia koreoo eteenpäin. Alku oli aika hakemista, mutta nyt on pakko antaa krediittiä itelleen että selvää kehitystä on jo tullut. Mä skriivaan ihan lähipäivinä toisen kirjotuksen vaparista,  ihan vapariharkoista (Anureeni) ja isken vaikka kuviakin. Nyt tulis liian maratonkirjotus ettei sitä kukaan jaksa lukea 😀 .

Vaikka taipaleemme Anun kaa on vielä alussa, niin olen silti hurjan kiitollinen hänelle. On mahtavaa ku on ammattitaitoa ja ymmärrystä JA TUKEA takana. Ja joku joka uskoo suhun, sillonkin kun ite horjuu…. Kiitos Anu <3.

… to be continued (promised!) ;), stay tuned!….

, , , , , , , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *