Fitness,Kuntosali,Löpinää (= elämää)
Pilkistys menneisyyteen.
2000-luvun alussa löysin tieni ensimmäisiä kertoja salille, sillois
en poikaystävän yllyttämänä mentiin Wolf:lle. Olo oli ekaks vähän että ”mitä hittoa mä täällä teen” mutta sitten kun lähti kokeilemaan liikkeitä ja heilutteli niitä miniminipainoja ni totes että ”mnjaah, tää on ihan ok- vois tulla toisenkin kerran”. Ja siitä se sitten lähti, yllättäen salilla tuli vietettyä monta päivää viikossa. Alkukunto oli melkoisen riisitikku. Näitä kuvia kun kattelee, ni pakostakin on jotain tapahtunut.. mutta siitä sitten myöhemmin lisää. Tässä the very beginning-kuva, ”tuplat takaa”.
Samoihin aikoihin aloin pyörimään Pakkotoisto.com- forumilla ja sieltä tuli imettyä paljon infoa ja myös shaissea. Jonkinsortin treeniohjelmalla mentiin ja syötiin aika askeettisesti ja paljon. Tosin se ei ollut mikään ongelma, tykkäsin syödä maitorahkaa, aamupuuroa, tonnikalaa ja jauhelihaa. Mä en kuulu niihin jotka pelkäs ruokaa – ihan perusruokaa meni reippaasti yli >2500kcal/pv. Proteiinipainotteisesti, halusin että ehdottomasti ei jää vajaaks. Sinänsä jännä että tosiaan pystyin aika vaivattomasti syömään ihan oikeeta ruokaa, eikä tullut paikkailtua millään mäkki/pizza-jutuilla. Paino nousi, tottakai niillä kaloreilla. Vähän liiankin ja 2004-2005 paino pyöri jo 63-65kg kieppeillä joka on mun mittaselle aika paljon jo (163cm)- varsinkin kun sitä piffiä ei tossa vaiheessa viä liikaa ollut. Väitän kyllä että tona ”bulkkiaikana” piffiäkin tarttu ihan ok. Joten hukkaan heittyä se ei ollut , mutta vähän ehkä överiksi heitettyä – pelkäsin niin ette salireeneistä ois hyötyä jos söis liian vähän, niimpä söin, ja paljon.
Salilla reenaamisen ja kisoissa katsomassa käymisten mukana tuli sitten mullekin kisakipinä että ”wow, tonne mäkin haluan viä”. Kultsan kisojen 04 jälkeen päätin että ”noniin! mulla on vielä tässä pari vuotta aikaa osallistua nuoriin – sinne mennään”. Vaparillinen fitness oli vienyt sydämeni. Ihailin suuresti Elovaaran Maijaa, Pajulahden Minnaa, Krsihin Marjoa, Yrjölän Noraa ja Mäkisen Anua. Kaikilla hurrrjan upeat vaparit, eri tasosia ja erilaisia mutta hienoja kaikki. Myös Zeitlinin Nuppu ja Suokkaan Aija ovat jääneet mieleen. Otin tavoitteen, ja palkkasin valmentajan. Vielä Tampereella asuessani se oli Mäkisen Anu, tosin sitä ehti kestää vain pienen hetken koska muutin Helsinkiin opiskeluiden perässä. Siellä päässä valmennuskaksikoksi valikoitui – vaparivalmentajaksi Elovaaran Maija ja ruokailut ja reenit tsekkasi kuntoon Yrjölän Nora. Kunto oli ”pulska” ja vapari ”vaiheessa” mutta olin päättänyt että nyt tai ei koskaan! Epäilijöitä riitti ja aikamoista shittiä sitä saikin kestää .- eritoten netin maailmassa. Nuorena naikkosena sitä otti aika kovastikin siipeensä ilkeistä jutuista (terve vaan niille jotka tunnistavat ittensä xD ) ja ”muutamat” kyyneeleet tullut vuodatettua… tiedän, että kuulostaa tyhmältä – mutta tunteita on himppasen vaikea kontrolloida.
Näistä asemista kuitenkin tähtäämään vuoden 2006 kevään kisoihin….
… to be continued… 😉